top of page
Writer's pictureTuukka Kahila

Kotikausi päätökseen lauantaina: SalPa-KäPa

SalPa pelaa lauantaina 5.10. klo 16.00 Ykkösliigakauden viimeisen kotipelin Kailep Oy:n isännöimänä KäPaa vastaan. Samalla vietetään SalPan jalkapallojaoston päättäjäisiä pelin yhteydessä, joten odotettavissa on hieno lauantai runsaslukuisen yleisön edessä.


Kautta on jäljellä kaksi kierrosta ja siinä missä SalPa pelaa käytännössä jälleen historiallisen hyvästä sijoituksesta KäPa taistelee suoraa putoamista vastaan. SalPan arki ja valmistautuminen kauden viimeiseen kotipeliin ei kuitenkaan ole poikennut normaalista.


  • Valmistautuminen ja arki meillä on ollut normaalia koko ajan, pidetään rutiineista kiinni tälläkin viikolla ja kauden loppuun saakka. Nyt pelataan jälleen luonnonurmella, joka tässä vaiheessa kautta on aina parhaat päivänsä nähnyt, joten tästä koitetaan tietysti meille luoda etua, SalPan päävalmentaja Jordi Aluja pohtii.


SalPan peli-ilme on ollut viime kierroksilla hyvä vaikka tulosta ei ole syntynyt. Viime viikonlopun peli Joensuussa oli erityisen vahvaa tekemistä ja vielä Veikkausliigan karsintapaikasta taisteleva JIPPO oli pihdeissä pitkään. Tällä hetkellä tasaisessa sarjan keskikastissa tie viidenteen sijaan on edelleen auki. Viime kauden seitsemäs sija oli SalPan historian paras ja tämän parantaminen on joukkueen ykköstavoite edelleen. KäPa puolestaan joutuu vähintään karsimaan sarjapaikastaan eikä suora putoaminen Ykköseen ole poissuljettua.


  • KäPa pelaa selviytymisestä ja me pelaamme oman tavoitteemme eteen. On päinvänselvää että me joukkueena haluamme päättää SalPan kauden historian parhaaseen sijoitukseen ja samalla osoittaa että SalPa on nykyään hyvää Ykkösliigan tasoa, Aluja painottaa.


  • Viestini salolaisille ja kaikille SalPaa tukeneille tässä kohtaa on, että arvostan suuresti tätä kautta Salossa. Tuki on ollut läsnä kaupungilla ja ihmisten tapaamisissa koko ajan. Valitettavasti emme ole saaneet tuloksellisesti irti kotipeleistä haluamaamme, mutta taisteluhenki on minimi mitä on kentälle pitänyt jättää kotiyleisön edessä. Toivon että lauantaina saadaan hyvä yleisömäärä viimeiseen peliin ja juhlia isolla porukalla kotivoittoa, Aluja jatkaa lähettäen terveiset salolaisille.


Otteluisäntä Kailep Oy jakaa 500 ensimmäiselle tuiki tärkeän syksyisen varusteen eli heijastimen. Kailep tuo pelitapahtumaan näytille myös kiinteistöhuollon kalustoa, johon niin perheen pienimmät kuin muutkin pääsevät tutustumaan.


SalPa - KäPa

La 5.10. klo 16.00

Salon urheilupuisto, Kanari Areena


Normaali lipppu 10€, tukilippu 20€, alle 16v ilmaiseksi. Tukilippujen tuotto käytetään suoraan pelaajien palkkojen ja kulujen hyväksi.


Nähdään lauantaina!







Comments


bottom of page